perjantaina, syyskuuta 04, 2015

3. viikko

Kohta jo kolme viikkoa Lontoossa! Tosi nopeaa on aika menny. Viikko oli erilainen, mitä tähän asti kaksi edellistä sillä nyt tytötkin olivat tulleet Englantiin. Kaikki neljä lasta siis kotona ja vietimme alkuviikon päivät kotona yhdessä. Vanhimmalla lapsella oli harjoitukset parina päivänä joten koululla vietimme pari iltapäivää. Kävelyyn meni n. 40 min ja harjoitusten ajan potkimme palloa ja heittelimme frisbeetä poikien kanssa. Ensimmäisten harjoitusten jälkeen perheen isäkin tuli koululle ja harjoittelimme ajamista :D katsoimme reitin koulusta kotiin ja suomikirkolle. Muutaman kerran yritin oikealla kädellä vaihtaa vaihdetta mutta muuten sujui ihan ok. Liikenne on aivan eriä mitä Suomessa on tottunu! Toisaalta hyvä kun on aina joku auto, mitä seurata risteyksissä :D

Suomikirkolla  http://www.finnishchurch.org.uk/ olemme poikien kanssa käyneet parina tiistaina, silloin siellä on ollut pallerokerho. Bussilla pääsee sinne helposti, aluksi tosin kaksosten rattat olivat hieman haasteelliset mutta toisella kerralla sujui jo paljon paremmin.

Torstaina alkoi koulu ja ei voinut olla aamulla huomaamatta kun bussi oli täynnä koulupukuun pukeutuneita koululaisia. Perheen kaikki lapset ovat nyt koulussa sillä jopa pojatkin menevät sinne joka päivä. Tai päiväkoti se taitaa heillä vielä olla. Koulupuvut on oltava kaikilla päällä ja koululaukkuja on käytettävä kolmanteen luokkaan asti. Eli perheen vanhimmalla lapsella saa olla oma reppu mutta muilla lapsilla tulee olla kouluvaatteiden lisäksi laukutkin. Kengät pitää olla mustat ja jos hiukset ovat yli olkapäiden tulee ne olla kiinni joko mustalla tai tummansinisellä pompulalla.

Tänään perjantaina hain lapset koulusta kolmelta ja suuntasimme suoraan suomikirkolle, sillä heillä oli sovittuna hiustenleikkuut siellä. Hyvin selvittiin perille kun tytöt kilpaa neuvoivat minne pitää ajaa. Yhdesti käännyttiin väärän suuntaan ja jouduttiin palaaman takaisin. En siis itse muistanu reittiä vaikka tiistaina se käytiinkin läpi. Parkeeraamisessa jouduin soittamaan perheen äidille ja kysymään neuvoa sillä parkkipaikat olivat tunnin paikkoja ja kuulemman niihin voi jättää ja mitään kiekkoakaan ei tarvinnut laittaa. Se kyllä vähän hämmästytti ja ei siihen mitään sakkoakaan ollut tullut vaikka reilusti yli tunnin siinä auto kummiskin oli.

Joitain kuvia viime viikolta:

Greenwich parkissa osa ruusuista kukki vielä toissa viikolla :)

Puistosta löytyy yli 100 eri ruusulajiketta




Leikkipuistossa ei ollut muita koska satoi

Tein hiekkalinnan ja 5sek päästä tästä pojat hajotti sen :(


Varmaan kertaakaan en ole kävelly marjojen ohi kaupassa ostamatta niitä! Ne on niin hyvän makuisia ja näköisiä :p

Viikonlopun ajattelin viettää vaan lähiympäristössä, enkä suuntaa keskustaan. Sunnuntaina menen muutamaksi tunniksi katsomaan lapsia joten eiköhän tämäkin viikonloppu mene yhtä nopeaa kuin muutkin tähän asti :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti